Sairaala Pt.1

Yritän muistella sairaala reissusta niin paljon kuin pystyn. Muistan selvästi sen, kun sinne menin, mutta seuraavat kolme päivää on sumun peitossa. Muistan vain sen, että minulta testattiin kaiken maailman juttuja. Jos olette lukeneet ''Minä ja Skizoaffektiivinen Häiriö'' postauksen te tiedätte, että minulla oli tunnelukko ajatuksia psykoosissa. Kuvittelin pystyväni ottamaan toisten ihmisten tunnelukot omaan mieleeni ja purkamaan niitä. Sen jälkeen, kun olin purkanut ne, palautin ne oikeille omistajilleen, ja kaikki heidän ongelmat olivat kadonneet. Lopulta ne ajatukset menivät niin pitkälle, että nappasin linnun tunnelukot mieleeni ja en saanut niitä pois päästäni. Linnun mieli jäi jumiin omaani. Siinä vaiheessa soitin siskolleni, että pitäisi päästä hakemaan apua. Halusin jonkun tunnelukko expertin apua, sillä pidin itseäni vielä aloittelijana. En siis ollut maailman ainoa tunnelukkoseppä. Kuvittelin, että heitäkin oli monia. Kaikki tuo oli minulle silloin totta. No siskoni vei minut sairaalalle, ja pyysin häntä kertomaan lääkärille kaiken tuon. Voin vain kuvitella mitä hänen päässään silloin oli liikkunut. En uskaltanut itse puhua, sillä luulin että se lintu mielestäni voisi siirtyä jollekkin toiselle jos puhuisin. Kuvittelin, että se oli kuin tarttuva virus, mikä leviää suuta liikuttamalla. Kun siskoni oli ihmeissään kertonut lääkärille nuo samat asiat, meidän piti mennä toisen lääkärin luokse, ja siellä minä jo muistaakseni kerroin itse, että tarvitsen tunnelukkosepän apua. Hetken päästä lääkäri käski mennä huoneen ulkopuolelle odottamaan. Istuin hetken käytävän penkillä. Silloin kuulin, kun yksi hoitajista sanoi, että minun paras ystäväni olisi ajanut rauhoittavat päissään autolla puuta päin. En silloin vielä tiennyt, että kuulin harhoja. Luulin aiheuttaneeni ystäväni kuoleman tai ainakin vakavan loukkaantumisen, koska annoin hänelle rauhoittavia. Siinä vaiheessa en enää pystynyt istumaan sisällä, vaan menin pihalle istumaan. Pitelin kädessäni puhelinta ja mietin, että soitanko ystävälleni tarkistaakseni onko hän kunnossa. En kuitenkaan ehtinyt soittaa, kun minut tultiin hakemaan pihalta takaisin sisään. Menimme toiselle käytävälle istumaan ja muistan naurahtaneeni, kun näin oven käytävän toisella puolella. Siinä luki ''tarkkailuhuone''. Aloin siinä vaiheessa epäilemään, että tarkkailuun olin menossa. Olin siinä vaiheessa täysin levoton. Rummutin jaloillani lattiaa ja vilkuilin hermostuneesti ympärilleni koko ajan. Ei ollut mukavaa. Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen neljä hoitajaa tuli hakemaan meidät käytävältä ja menimme jonkinlaisen ''tunnelin'' kautta ilmeisesti toiseen rakennukseen ja sieltä hissillä ylempiin kerroksiin. Hissistä minut ja siskoni vietiin johonkin huoneeseen odottamaan. Minulle tuotiin ruokaa, mitä en uskaltanut syödä sillä pelkäsin vieläkin, että se lintu saattaisi tarttua siskooni, jos olisin liikutellut suutani. Muistaakseni siinä vaiheessa minulle tuotiin lääkkeitäkin. En ajatellut siitä mitään ihmeellistä vielä siinä vaiheessa. Mutta sekin muuttui, kun hoitaja tuli hakemaan meidät pois huoneesta, ja ''kuulin'' hänen sanovan, että nyt hän tuli saatto hoitoon. Söin vissiinkin juuri sitä ennen rauhoittavia, sillä aloin väsymään todella nopeasti ja ajattelin vain, että minut oltiin myrkytetty. Hyvä, että pystyin suoraan kävelemään, kun pääni alkoi sumentua. Ajattelin, että kohta mä kuolen. Yritin taistella väsymystä vastaan niin kuin henkeni olisi riippunut siitä. Sitten saavuimme taas uuden lääkärin luokse, joka kyseli kaikenlaista. Hän kyseli oliko meidän suvussa mielenterveysongelmia. Minä kerroin, että isäni puolella on ollut masennusta ja siskoni kertoi, että äidin puolella on ollut psykoosi sairauksia. Sitten se lääkäri kysyi haluanko jäädä sinne sairalaan. Aavistelin, että minulla ei ollut edes muuta vaihtoehtoa. Ajattelin, että he pakottavat minut joka tapauksessa jäämään sinne. Joten kysyin onko minulla vaihtoehtoa, ja hän sanoi että ei. Kieltäydyin siitä huolimatta, sillä minua alkoi vituttamaan suunnattomasti se, että ei annettu vaihtoehtoa. Vaikka ensin se lääkäri yritti saada sen kuullostamaan siltä, että vaihtoehto olisi. Nyt papereissani lukee, että olin pakkohoidossa. En tiedä onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä mitä niissä papereissa lukee. Kun lääkäri oli kysellyt kaiken tarvittavan, hoitaja tuli hakemaan ja näytti minulle missä huoneeni on. Siskoni piti lähteä siinä vaiheessa. Ajattelin vieläkin, että minut on myrkytetty ja tulen kuolemaan, joten ennen kuin menin huoneeseen, menin tupakalle. Halusin polttaa vielä viimeisen tupakan ennen kuin kuolen. Hoitaja näytti tupakka paikan ja järkytyin. Siitä ''huoneesta'' tuli mieleen syrjäisen kadun tunneli tai sitten vankila. Lattia oli mustia pinttyneitä lika tahroja täynnä ja siellä kaikui. Huoneen molemmin puolin oli seinällä pitkät penkit. Ja sitten näin sytkärin. Se oli kiinni penkissä paksulla ketjulla ja en voinut kuin ihmetellä, että mihin sotkuun itseni olin taas saanut. Silloin tupakkahuoneessa ei ollut ketään ja sytytin tupakan. Nukahdin melkein jo siihen penkille. Tai oikeastaan kuolin, kun silloin luulin, että tulin saattohoitoon. Puolessa välissä tupakkaa sinne tuli kolme muutakin potilasta. Aloin ärtymään, sillä jokainen heistä tujotti minua ja painuin nurkkaan päin kasaan. Antaisi edes kuolla rauhassa! Poltin loppu tupakan vainoharhaisena ja kun tumppasin sen, hoitaja tuli taas hakemaan minut ja vei huoneeseen. Siinä vaiheessa en enää pystynyt kävelemään suoraan. Olin niin pahasti lääkitty, että uni/kuolema oli väistämätön. Kun saavuin huoneeseen ja hyppäsin sängylle, tunsin kuinka elämä pikkuhiljaa karkasi ruumiistani. Viimeinen ajtukseni oli se, että siitä en enää herääkkään.