Päiväkirja 18.2.2017 (Vainot)

18:00
Ajattelin, että kirjoittaisin tästä lähtien joka tiistai, perjantai ja sunnuntai. Osaksi siksi, että saisin edes jossain asiassa pientä rytmiä elämään ja osittain siksi, että kun päivät on valittu, tulee kirjoitettua. Tänään teen poikkeuksen, ennen kuin unohdan mitä eilen illalla kävi. Eilinen aamu ja päivä sujuivat aivan normaalisti. Sossu tuli aamulla hakemaan ennen yhtätoista. Kävimme hieman ostoksilla. Tarvitsin uuden pyykkitelineen ja vessanpöntön puhdistusainetta. Senkin peseminen oli vähän jäänyt, mutta nyt se on putipuhdas. Kauppareissun jälkeen sossu lähti omille teilleen, mistä olin onnellinen. Kämppäni oli taas kaaoksen vallassa. Vessan kun sain pestyä, loppu päivä menikin sitten taas pelatessa. Ja pakko sanoa, että kohtuus kaikessa. Unohdan sen välillä ja tuli pelattua monen monta tuntia iltaan saakka. Illan tullessa huomasin, että tupakat olivat loppumassa. Lähdin hieman sekavana kauppaan. Minulla oli taas sellainen epätodentuntuinen olo. Heti, kun pääsin ulos näkökenttäni alkoi sumenemaan reunoilta. En tiedä voiko tuosta ymmärtää mitä tarkoitan, mutta niin kävi. Lähdin siitä huolimatta kävelemään kohti kauppaa ja puolessa välissä matkaa iski tunne siitä, että kaikki ei ole taas kunnossa. Kaupan pihalla alkoi heikottamaan, mutta päätin silti, että käyn kaupassa, kun niin pitkälle olin tullut. En mennyt ostamaan mitään muuta kuin tupakkaa, joten menin jonottamaan tyhjin käsin. Siinä vaiheessa iski vainoharhat. Seisoin hetken jonossa miettien, että näytän typerältä ja muut asiakkaat puhuvat minusta paskaa selkäni takana ja nauravat minulle. Käteni alkoi tärisemään ja oli pakko poistua kaupasta ulos. En ehtinyt ostaa tupakkaa ja jäin kaupan pihalle odottamaan jos oloni helpottuisi. Niin ei kuitenkaan tapahtunut ja laitoin kavereille hieman hätääntynyttä viestiä. Puhdistin jopa rillini sillä ajattelin, että ehkä sumeus johtuu niistä. Kun putsasin ne ja laitoin ne takaisin päähäni kaikki oli jotenkin ihan vitun kirkasta. Katulamput ja autojen lamput häikäisivät ja näytti kuin niistä olisi lähtenyt piikikkäitä juovia. Samanlaisia kuin kameralla otetussa kuvassa jos on laittanut sen yhden asetuksen päälle minkä nimeä en enää muista. Mutta kuitenkin valot näyttivät piikikkäiltä kuin piirretyt tähdet. En meinannut nähdä eteeni ja säikähdin sitä entisestään. Seisoin varmaan ainakin viisi minuuttia siinä kaupan pihalla keräten rohkeutta. Lopulta uskalsin mennä ja tällä kertaa ei ollut jonoa, mistä olin iloinen, Mitä nopeammin pääsisin ulos kaupasta ja omaan kotiin, sen parempi. Maksoin tupakat kortilla tärisevin käsin ja minusta tuntui, että kaikki tuijottavat minua, vaikka paikalla ei silloin ollut muita kuin minä ja myyjä. Tuskallisen minuutin jälkeen pääsin taas ulos kaupasta ja lähdin kävelemään kotia päin. Matkalla kuitenkin kuulin vielä naurua kaupan pihalta ja olin satavarma, että he nauroivat minulle. He huomasivat kuinka heikko ja säikky olen ja he pilkkasivat minua. Kun pääsin kuuloetäisyyden ulko puolelle aloin kuulemaan risteyksen vasemmalta tieltä askelten ääniä. En kuitenkaan nähnyt ketään. Säikähdin sitä silti. Ehkä kävelijä oli juuri sen yhden puskan takana ja siksi en nähnyt häntä. Minusta kuitenkin tuntui kuin joku uhkaava ihminen olisi kävellyt minua kohti ja sydämmeni alkoi hakkaamaan. Nopeutin vauhtiani. Onneksi matka kaupalta kotiini on ehkä vain kilometrin, ja pääsin nopeasti kotiin hengähtämään. Ajatukseni juoksivat vielä pitkän aikaa sen jälkeen, kun suljin oven takanani ja astuin turvalliseen kotiini. Yritin kirjoittaa, mutta ei ollut toivoakaan, että olisin saanut järkeviä lauseita aikaan.

Luulen, että vainoharhat johtuivat liiasta aivotyöskentelystä. Pelatessa aivot tuppaavat käydä hieman ylikierroksilla, varsinkin jos pelaa monta tuntia putkeen. Sitten jossain vaiheessa ne väsyvät, ja jos vielä silloin jatkaa pelaamista, alkaa tulla harhoja. Minun kohdallani harhat ovat yleensä vainoharhoja siitä, että ihmiset pitävät minua pellenä ja haluavat vahingoittaa minua henkisesti sekä fyysisesti. Monta kertaa kadulla kävellessä jos vastaan tulee iso porukka, vetäydyn pieneen kasaan ja toivon, että he jättävät minut rauhaan. Nykyään tuollaisia tilanteita käy kuitenkin onneksi vain todella harvoin. Tulin siis siihen tulokseen, että kohtuus kaikessa. Jopa pelaamisessa. Tai ainkin tuo aivojen väsymys teoria käy mielestäni järkeen. Voin olla tietysti väärässäkin.

Tänään oloni on ollut taas paljon parempi. Kävin kaupassa ja ei ollut merkkiäkään vainoharhoista. En ole pelannut tänään lähellekkään niin paljon kuin eilen ja kävin kaverin luona kylässäkin. Voi olla, että osa syy vainoharhoihin oli se, että olin ollut taas melkein kokonaisen viikon yksin neljän seinän sisällä. Pitää jatkossa yrittää käydä useammin jossain ja hieman rajoittaa tuota pelaamista. Onko teille muille tullut jonkinlaisia harhoja, jos olette tehneet pitkän aikaa jotain aivoille raskasta hommaa?